Tämä Internet-sivusto on Espoon kaupungin keskeinen tiedonvälityksen kanava. Espoon asukkaille www.espoo.fi antaa mahdollisuuden vaikuttamiseen ja asiointiin kaupungin kanssa. Espoon kaupungin muusta verkkotoiminnasta kootaan tietoa ja linkkejä Espoo sosiaalisessa mediassa -sivulle.
Palvelun käyttäminen
Palvelusta voi etsiä tietoa selaamalla palvelukokonaisuuden mukaisia välilehtiä tai käyttämällä vapaasanahakua. Jokaiselta sivulta on pääsy hakutoimintoon. Sivun yläreunaan muodostuva murupolku kertoo sijaintisi sivustolla. Sivun alareunan sivukartasta näet koko palvelun rakenteen.
Jokaiselta sivulta on pääsy myös ruotsin- ja englanninkielisen palveluun: jos kyseisestä sivusta on kieliversio, pääset siihen sivun alareunasta. Yläreunan På svenska ja In English-linkeistä pääset kyseisen osion pääsivuille.
Tekstin kokoa pystyy muokkamaan selaimen työkaluista. Esimerkiksi Internet Explorerilla valitse Näytä (View) ja sieltä Fonttikoko (Txt Size).
Tekninen toimivuus
Sivusto on suunniteltu siten, että se toimii parhaiten 1024x768-kokoisella resoluutiolla.
Espoo.fi-sivut ovat käytettävissä yleisimmillä selaimilla, joita ovat Microsoft Internet Explorer 7, Mozilla Firefox 3.5, Google Chrome 6, Opera 9.5, Safari 4 ja näiden selainten uudemmat versiot.
Käyttäjien tunnistus ja kerätyt tiedot
Espoon kaupunki huolehtii siitä, että kuntalaisten tietoturva säilyy sivustoa käytettäessä.
Suojaamattomaan sähköpostiviestiin ei kannata kirjoittaa arkaluonteista tai henkilökohtaista tietoa, kuten henkilötunnuksia, pankkitilin numeroita, tietoja varallisuudesta tai terveydestä. Henkilökohtaisia tietoja ei kannata lähettää myöskään verkkosivuston palautelomakkeessa.
Oma Espoo -osioon on koottu tiettyihin asiointipalveluihin liittyvät henkilötietolain mukaiset rekisteriselosteet. Voit tutustua niihin kunkin asiointipalvelun omalla sivulla. Kukin asiointipalvelun vastuutahot vastaavat omien rekisteriselosteidensa oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta. Esimerkiksi työväenopiston kurssi-ilmoittautumisessa kysytään henkilötunnustietoa , mutta tieto lähetetään suojattua yhteyttä (SSL) käyttäen.
Espoon Internet-sivustolla hyödynnetään evästeitä sivuston käytön analysoinnissa. Evästeet ovat tietoja, jotka ovat tallentuneet tietokoneesi kovalevylle tai selaimelle (esimerkiksi tietokoneensi IP-osoite, käyttöjärjestelmä, selaintyyppi sekä tiedot sivuista, joissa espoo.fi-sivustolla vierailit). Kerättävien tietoja ei voi yhdistää tiettyyn henkilöön. Halutessasi voit kieltää evästeet omassa verkkoselaimessasi (esim. Internet Explorer -selaimessa kohdasta Työkalut > Tietosuoja). Huomaa kuitenkin, että evästeiden estäminen voi vaikuttaa sivuston toimintaa.
Ulkoiset linkit muihin sivustoihin
Tämä sivusto sisältää linkkejä muihin sivustoihin. Huomaa, että Espoon kaupunki ei vastaa tällaisten sivustojen tietosuojakäytännöistä tai sisällöistä.
Oikeudet
www.espoo.fi -palvelussa olevan aineiston oikeudet kuuluvat Espoon kaupungille, ellei toisin mainita. Sivuston sisältöön voi linkittää vapaasti, kun linkki avaa koko sivuston.
Lehdistötiedotteet, uutiset ja muu julkiseksi tarkoitettu materiaali on vapaata julkaistavaksi. Lähde on hyvä mainita julkaisun yhteydessä.
Espoon kaupungin sivuilta on linkkejä myös muihin sivustoihin. Espoon kaupunki ei vastaa tällaisten ulkopuolisten palveluntarjoajien palvelujen sisällöstä, saatavuudesta, tietojen oikeellisuudesta taikka omistus- tai tekijänoikeuksista.
Vastuukysymykset
Sivuston tavoitteena on tarjota luotettavaa ja ajan tasalla olevaa tietoa kaupungin toiminnasta. Sivuston tiedot pyritään pitämään mahdollisimman ajantasaisina ja virheettöminä. Sivun alalaidasta saat tiedon sisällön julkaisuajankohdasta.
Espoon kaupunki ei vastaa tarjoamansa sivuston (esim. virheellisten tietojen) tai sivuston teknisten ongelmatilanteiden aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista, kustannuksista tai haitoista.
Palautteet
Jos haluat antaa palautetta juuri tietyn sivun sisällöstä, valitse sillä sivulla oleva palautelinkki.